Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Torron tenniskenttä- ja seura

 

  Yrjölän Heikki oli jo jonkin aikaa miettinyt tenniskentän rakentamista tontilleen, muttei meinannut löytää sille sopivaa paikkaa. Ajatus nousi uudelleen mieleen, kun Somero - Forssa tielle tehtiin Torronsuon kohdalle perusteellista tieremonttia. Tie kaivettiin auki ja muutaman metrin syvyydeltä vanhaa tienpohjaa kuljetettiin satoja kuutioita keskelle Torron kylää, vanhan kaupan alapuolelle Yrjölän maalle.

Ja siinä se nyt oli !  Kuivurin edusta oli kuin luotu tenniskenttää varten ja pohjamateriaalikin valmiiksi paikalle tuotu. Kauhakuormaaja vaan töihin ja ”koloamaan” kentälle sopivaa paikkaa. Hanke oli kuitenkin sen verran suuri, ettei Heikki halunnut siihen yksin ryhtyä. Ja toisaalta, niin Heikin kuin muutamien muidenkin kyläläisten mieltä oli jo jonkin aikaa askarruttanut asia, ettei kylällä ollut mitään yhteistä toimintaa. Niinpä syntyi ajatus sellaisesta ”osakekentästä”, joka tarjoaisi kaikille halukkaille kyläläisille uuden harrastusmahdollisuuden. Ajatus sai kannatusta, ja pian pidettiin töiden aloittamiseksi suunnittelupalaveri. Tietoa kerättiin, mistä saatiin, ja tuhannen markan osakehinnalla 12 osakasta aloitti rakennustyöt keväällä - 89.

 

 Raha-asioiden ja kentän hoitamista varten päätettiin perustaa rekisteröity yhdistys, nimeltä Torron Tennisseura. Seuran perustava kokous oli Yrjölässä, ja ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Heikin kanssa kenttää ideoinut  Arto Hintsanen.

 

Tammelan kunta lahjoitti uuden seuran kentälle kivituhkapinnoitteen, ja juhlalliset  kentän avajaiset pidettiin 17.8-89.  Tilaisuudessa seuran puheenjohtajan ja Tammelan kunnan liikuntasihteeri Raimo Juntusen lisäksi puhui Tammelan kunnan hallituksen silloinen puheenjohtaja ja Torron ”oma poika” Eero Nikula. Puheiden jälkeen kenttä otettiin virallisesti käyttöön Raimo Juntusen avauslyönnin myötä. Kahvitarjoilun lomassa saatiin sitten ihailla uuden kentän toimivuutta, kun Forssan tennisseuran pelaajat  Erkki Lantta ja Ari Lehtokannas pelasivat näytösottelun.

 

 Siihen aikaan tennistä pidettiin vielä jonkin verran ”eliittiharrastuksena”, joka keräsi usein ohi kulkeneita paikalle ihmettelemään ”uutta peliä”. Alkuun innostus olikin kova ja  kenttä oli ahkerassa käytössä. Joka ilta vakiovuorolaiset käyttivät vuoronsa, eikä muille meinannut peliaikoja riittää.

Innostuksen myötä seura järjesti alkuvuosinaan muutaman kutsuturnauksenkin ja kentän maineen myötä pelaajia tuli naapurikunnistakin turnauksiin mukaan.

Myös seurojen välisiä otteluja käytiin  Lopen ja Forssan tenniseuroja vastaan. Ja oli ihan kiva huomata, että jonkin verran torrolaiset niissä myös pärjäsivät.

Joka kesä järjestettiin myös omien jäsenten välinen tennisturnaus.

 

 Pikkuhiljaa into kuitenkin laimeni, ja kentältä alkoi muillekin kuin osakkaille löytyä riittävästi vuoroja. Silti ne vuodet, jotka tennisseura toimi, se toimi juuri niinkuin oli suunniteltukin eli kyläläisiä kokoavana tekijänä. Ja seura vastasi siinä mielessä myös kylätoimikuntaa, koska monet muutkin kuin tennikseen liittyvät asiat hoidettiin tennisseuran kautta. Seura järjesti joka kesä oman kesätapahtumansa tansseineen ja talvella lapsille mm. hiihtokilpailut. Myös palolammikon jään kunnossapidosta seura huolehti, jotta kylän lapset ja miksei vanhemmatkin voisivat myös talvella harrastaa liikuntaa.

 

Tennisharrastuksen edelleen hiipuessa seuran toiminta sai lisää uusia toimintamuotoja. Torronsuon uudella latuverkostolla oli siinä merkittävä osuus. Sittemmin alettiinkin miettiä, pitäisikö seuran toiminta ja sen nimikin muuttaa enemmän kaikkia kyläläisiä koskevaksi. Syyskokouksessa 14.9.-98  asiasta keskusteltiin ja alustavasti päätettiinkin  tennisseuran tilalle perustaa Torro Seura.

Kokouksessa todettiin, että uuden seuran tarkoitus ja toimintaperiaatteet tulisivat olemaan myös liikunnallisia ja tenniskentän hoito ja tenniksen harrastaminen toimisi Torro Seuran liikuntajaoston kautta.

Torron Tennisseuran perustajajäsenien tenniskenttään sijoittama 1000 mk:n osuus palautettiin asianosaisille. Loput tennisseuran varat ja omaisuus luovutettiin Torro Seuralle.

Torron Tennisseura ry. ehti toimia 9 vuotta, puheenjohtajinaan Arto Hintsanen (-89-93), Heikki Yrjölä (93-94), Juha Romu (-94-96) sekä Seppo Hakala (-96 -98).

 

Teksti Arto Hintsanen